Me olemme Suomen Rakennuslogistiikka Oy

Suomen Rakennuslogistiikka Oy on maamme vanhin toimija tällä alalla. Olemme toteuttaneet kaikki rakennustyömaiden logistiikkapalvelut suunnittelusta toteutukseen jo 30 vuoden kokemuksella.

Pitkä kokemus alalta tuo meille asiantuntemusta, joka puolestaan tuo asiakkaillemme mielenrauhaa. Tärkein tehtävämme onkin hoitaa oma tonttimme niin laadukkaasti, että asiakkaamme ei edes huomaa olemassaoloamme työmaalla. Jokainen rakennustyömaalla työskennellyt tietää varmasti sen, kuinka suuri merkitys rakennuslogistiikalla on työmaan kokonaisuudessa. Vielä huomattavasti näkyvämmäksi sen rooli voi muodostua, jos sitä ei hoideta ammattitaidolla.

Luottamusta ja vakautta asiakkaillemme tuo lisäksi se, että olemme osa suurta Barona-perhettä. Tämä antaa meille mahdollisuuden investoida liiketoimintamme jatkuvaan kehitykseen suuren konsernin tuella.

Kokemuksemme ja suuren konsernin taustatuen lisäksi vahvuutemme on oma henkilökunta. Työllistämme yli 150 ammattilaista, joiden osaamisella voimme tarjota asiakkaillemme hallitun työmaan. Panostamme jatkuvasti työntekijöidemme osaamiseen sekä työturvallisuuden kehittämiseen.

Työmme rakennuslogistiikkaa mielenrauhaa asiantuntemuksellamme.
Olemme jatkuvasti kehittäneet toimintaamme ammattitaidolla, jotta voimme tuoda asiakkaillemme mielenrauhaa työmaalle.

Mitä Suomen Rakennuslogistiikka Oy tekee?

Vaikka olemme kokenut toimija, mutta asiakkaamme eivät välttämättä tunne tarkkaan kaikkia palveluitamme. Niin isot uudiskohteet kuin pienemmätkin työmaat ovat meille tuttuja. Samoin työmaa, jossa suoritetaan peruskorjaus käyttäjien ollessa paikalla perusparannuksen aikana, on meille arkipäivää. Olemme olleet tärkeä osa Suomen merkittävimpiä rakennushankkeita ja teemme työtä samalla intohimolla pienissäkin kohteissa. Tutustu tarkemmin referensseihimme.

Meillä on osaava henkilökunta sekä erittäin laaja kumppaniverkosto. Monet asiakkaamme saattavatkin yllättyä, kuinka kattava palvelutarjoamamme itse asiassa on.

Palvelumme ovat:

Lue lisää palveluistamme näistä artikkelista:

Välivarastointipalvelu tarjoaa suuret hyödyt asiakkaillemme

Haalaus varmistaa oikeat tavarat oikeassa paikassa – oikeaan aikaan

Rakennuslogistiikkaa 30 vuoden kokemuksella – mitä se tarkoittaa?

30 vuotta on pitkä aika niin ihmisen kuin yrityksen elämässä. Pitkä historia ei kuitenkaan ole suoraan asiantuntemuksen tai osaamisen tae. 30 vuoden historia takaa kuitenkin sen, että me Suomen Rakennuslogistiikka Oy:ssa olemme ehtineet näkemään paljon. Tuohon ajanjaksoon sisältyy valtava määrä erilaisia rakennustyömaita ja vielä suurempi määrä asiakaskommunikaatiota. Jokaisesta päivästä on kuitenkin ollut pakko oppia uutta, jotta yrityksen jatkuva kehittäminen on ollut mahdollista. Työn pitää mielenkiintoisena se tosiasia, että edelleen on varaa kehittyä. Uskomme itse asiassa siihen, että aina on varaa kehittyä.

Tänä päivänä arvioimmekin kriittisesti toimintaamme, jotta voimme edelleen tehdä asioita paremmin. Tässäkin meitä auttaa valtavasti oma osaava ja sitoutunut henkilökuntamme. Kun panostamme yhtenäisenä organisaationa jatkuvaan kehitykseen, lopputuloksena on entistä tyytyväisempi asiakas.

Yhdessä tekeminen ohjaa kaikkea toimintaamme. Tähtäämme siihen, että asiakkaamme pääsevät hyötymään kaikesta vuosien varrella oppimastamme. Tavoitteenamme on aina se, että asiakkaan kanssa yhteistyössä tehdyn suunnitelman kautta saadaan jokaista työmaata parhaiten palveleva kokonaisuus. Silloin jo alkuvaiheessa sovitaan yhteiset raamit, joista pidetään kiinni. Tähän sisältyvät niin budjetti kuin yhteiset toimintatavat. Kokonaisuutta seurataan jatkuvasti ja mahdolliset poikkeamat käsitellään aina ammattitaidolla.

Kokemuksella johdettu rakennuslogistiikka tuo mielenrauhaa ja kustannussäästöjä

Oli kyseessä sitten työmaalogistiikka, varastointipalvelu, siivouspalvelu tai toimitusketjunhallinta, tehtävämme on tuoda asiakkaillemme mielenrauhaa. Jokainen rakennustyömaa pitää sisällään valtavan määrän yksityiskohtia, joista voi muodostua ilman asiantuntevaa otetta palanen kerrallaan isompia harmeja tai kustannuksia. Meillä on kyky varautua väistämättä eteen tuleviin muutoksiin ja pitää asiat kokonaisuudessaan hallinnassa. Kokemuksella tehty alkusuunnittelu auttaa ennakointia ja poikkeamien käsittelyä.

-Pitkä kokemus alalta ei automaattisesti takaa menestystä. Meille yrityksen pitkä historia merkitsee sitä, että meidän on ollut pakko jatkuvasti uudistua ja sopeutua asiakkaidemme toiveisiin. Käymme jatkuvaa kommunikointia asiakkaidemme kanssa, opimme heidän palautteistaan ja tarpeistaan. Sitä kautta saamme jatkuvasti rakennettua parempaa Suomen Rakennuslogistiikka Oy:ta. Jokainen ihminen ja yritys tekee varmasti virheitä, mutta nimenomaan niistä oppiminen takaa sen, että voidaan oikeasti puhua kokemuksesta ja asiantuntemuksesta. Itse näen Suomen Rakennuslogistiikan edelleen nuorena, innokkaana ja jatkuvasti kehittyvänä dynaamisena yrityksenä, toteaa Suomen Rakennuslogistiikan liiketoimintajohtaja Rami Collin.

Tiedämme, että meillä on vaadittava taito, osaaminen ja asiantuntemus toimia asiakkaamme kokonaisvaltaisena kumppanina kaikkia työmaapalveluita koskien.

Logistiikkakustannukset muodostavat merkittävän osa työmaan kokonaiskustannuksista. Kun kokonaisuus on hallinnassa, myös kustannukset ovat ennustettavissa. Tässä me haluamme olla asiakkaamme tukena hyödyntäen osaamistamme.

 

Yhteisenä tavoitteenamme on menestynyt työmaa.

 

Kiinnostuitko aiheesta? Ota yhteys alla olevan linkin kautta ja jatketaan eteenpäin yhdessä.