Skip to content

Logistiikkaurakointi

Suunniteltu ja johdettu työmaalogistiikka koko projektin ajaksi

Vastaamme kokonaisvaltaisesti työmaan arjen sujuvuudesta.

  • Hoidamme ja ohjaamme työmaan tavaravirtoja siten, että kaikki on paikallaan silloin kuin pitääkin.
  • Valvomme ja ylläpidämme työmaan tavaraliikennettä ja hoidamme tarvittavat haalaukset aina kevyistä nostoista vaativiin haalauksiin.
  • Hoidamme työmaan logistiikan resursoinnin ja varmistamme, että käytössäsi on juuri oikeat henkilöt juuri oikeaan aikaan.
  • Rakennuslogistiikan yhteyshenkilösi vastaa yhteistyön sujuvuudesta ja pitää sinut säännöllisesti ajan tasalla.

Palvelun hyödyt

Suunnitelmallinen ja johdettu logistiikka koko projektin ajan

Pidämme huolta työmaan toiminnan sujuvuudesta koko rakennusprojektin ajan ja hoidamme monipuolisesti kaikki työmaapalvelut kaikissa rakennusprojektin vaiheissa.

Logistiikkakoordinaattorimme pitää langat käsissä

Asiantuntevat logistiikkakoordinaattorimme pitävät huolen siitä, että työmaallasi keskitytään rakentamiseen, ei peukaloiden pyörittelyyn. Pidämme sinut jatkuvasti ajan tasalla.

Avointa kommunikaatiota ja tiedon läpinäkyvyyttä

Hyvä yhteistyö perustuu avoimuudelle. Logistiikan ohjausjärjestelmän (NPL) avulla kaikilla osapuolilla on ajantasainen tieto siitä, mitä työmaalla tapahtuu.

Asiakkaitamme

Skanska-Logo.wine
Skanska-Logo.wine
Skanska-Logo.wine
Skanska-Logo.wine

Haluatko kuulla lisää
logistiikkaurakoinnin palveluistamme?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin jutellaan lisää.